keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

In the borderlands (Rajamailla) solo exhibition

I'm about to have my first ever solo exhibiton next week. 
Here is info about it in finnish: 

 Rajamailla-näyttely 

Näyttelyni käsittelee rajamailla olemista - tilaa kahden seikan välissä. Rajatilat voivat olla fyysisiä, kuten kaksi erilaista ympäristöä, mutta myös henkisiä, kuten unen ja valvetilan rajat, hämärän sekä mielen rajat. Tämä näyttely tutkii erilaisia rajatiloja, joita voimme kohdata elämämme aikana. Viime vuosina koko maailma on ollut jatkuvan muutoksen kourissa, ja jokainen meistä on joutunut kohtaamaan omat pelkonsa ja haasteensa. Me olemme kaikki käyneet omilla rajoillamme, ja tämä näyttely heijastaa tätä kokemusta visuaalisina mielenmaisemina. Näyttelyn teokset ovat pääasiassa maisemia, synkkiä metsiä, heijastuksia vedessä, sadetta ja usvaa - ne kuvastavat liikkumista oman mielen syvyyksien rajamailla. Käytän maisemia ja luontoa symbolisesti kuvastamaan tunteita, joita rajatilojen kohtaaminen voi herättää. Itselleni luonto on tärkeää ja sen merkitys on viime vuosikymmenen aikana korostunut vielä enemmän sen ollessa uhattuna. Oman seesteisyyden ja tyynen mielentilan löydän parhaiten metsässä liikkuessa. 

 here is my translation: 

In the borderlands exhibition 


My exhibition deals with being on the borderlands - the space between two things. Boundary states can be physical, such as two different environments, but also mental, such as the boundaries of sleep and wakefulness, the boundaries of twilight and the mind. This exhibition explores the different boundaries we can encounter in our lifetime. In recent years, the whole world has been in the grip of constant change, and each of us has had to face our own fears and challenges. We've all been at our own limits and boundaries, and this exhibition reflects that experience as visual mindscapes. The works in the exhibition are mainly landscapes, dark forests, reflections in water, rain and fog - they reflect movement in the borderlands of the depths of one's own mind. I use landscapes and nature symbolically to reflect the feelings that encountering borderlands can evoke. Nature is important to me and its importance has been emphasized even more during the last decade when it is threatened. I find my own serenity and peaceful state of mind best when moving in the forest. 

Sorry, the english translation is a bit clumsy. Originally "Rajamailla" is a bit of a word game in my languge. It means being on the edge of something as well as being in borderlands. Translations are a tricky thing!